perjantai 15. syyskuuta 2017

Linnunradan bongausretki peruttu!

Bongaa Linnunrata! -kampanja jatkuu
koko syksyn.
Valitettavasti säätilankehitys näyttää siltä, että Linnunradan bogausretki Kuhmalahdelle täytyy peruttaa. Tälle illalle luvataan jopa sateita, pilvistä on ainakin ja huomenna lauantaina tilanne on kutakuinkin samanlainen.

Mutta tässä syksy jatkuu vielä lumettomana pitkään, joten eiköhän niitä selkeitä iltoja vielä tule. Tällöin voitte itse kukin itsenäisesti hakeutua pimeän tavaan alueelle Linnunradan bogaamiseen. Aikaisemmissa viesteissä oli kerrottu se toinenkin paikka, jossa ei ole ainoatakaan valolähdettä, tosin tie kulkee siitä vierestä. Mutta iltaisella ei varmasti liikennettä ole niin mahdottomasti, ettei Linnunrataa näkyisi. Tuossa Kuhmalahden paikassa on (tiettävästi) hieman pihavaloja mutta eiköhän niitäkin pääse pakoon kun kävelee hieman niiden vaikutuspiiristä pois.

Linnunradan lisäksi pimeän tavaan alueella voi tietysti nähdä (heikkojakin) revontulia hyvällä onnella. Samoin syksyn aikana voi nähdä kirkkaita meteoreja ja tietysti täysikuun aikaan (joka muuten on huonoa aikaa niin Linnunradan kuin revontulien katseluun) voi ottaa tunnelmallisia maisemakuvia. Radiantti ja Pimeätaivas -blogit julkaisevat mielellään ottamianne kuvia toisten harrastajien ihailtavaksi.




perjantai 8. syyskuuta 2017

Osallistu Bongaa Linunrata! -kampanjan valokuvakisaan!

Bongaa Linnunrata -kampanja haastaa suomalaiset etsimään kotigalaksinsa. Suurin osa meistä ei ole koskaan nähnyt kotigalaksimme himmeää hehkua yötaivaalla. Kolme neljäsosaa suomalaisista elää alueilla, joista Linnunrataa ei voi nähdä paljain silmin. Siksi Tähtitieteellinen yhdistys Ursa yhteistyökumppaneineen haastaa perjantaina 8.9. alkavassa kampanjassa suomalaiset bongaamaan Linnunradan ja jakamaan muiden kanssa kotipaikkakuntansa pimeät kolkat, joissa tähtikirkasta taivasta voi edelleen ihailla.

Bongaa Linnunrata -kampanja kannustaa ihmisiä menemään ulos ja kokemaan yöllinen luonto tähtitaivaineen. Pimeässä paikassa on mahdollista havaita taivaalla kotigalaksimme Linnunradan hennosti hohtava vana, jonka muodostavat sadat miljardit tähdet.

Linnunratahaasteeseen voi osallistua ottamalla kuva Linnunradasta tai sen etsintäretkestä ja jakamalla kuva hashtagilla #bongaalinnunrata joko Instagramissa tai Ursan havaintopalvelu Taivaanvahdissa. Taivaanvahtiin ladatut kuvat ja kuvaukset piirtyvät lisäksi kartalle, jonka rakentuessa muut halukkaat voivat katsella, mistä Linnunradan voisi nähdä. Kun haaste on marraskuussa ohitse, hienoimmat kuvat palkitaan ja kaikkien osallistujien kesken arvotaan elämyspalkinto. Lisäksi kampanjan aikana arvotaan viisi kiikarin sisältävää tähtiharrastajan aloituspakettia.

Kampanjassa on myös vapaaehtoisista koostuva verkosto, joka järjestää avoimia linnunrataretkiä eri puolilla Suomea. Syyskuun tapahtumakalenterissa on bongausretkiä jo ainakin Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Hyvinkäällä ja Enontekiöllä.

Hyvin suunniteltu valaistus auttaa näkemään paremmin pimeässä ja eikä kätke tähtitaivasta ihmeineen. Se myös lisää turvallisuutta ja säästää rahaa ja energiaa. Ylimääräinen ja huonosti suunnattu hukkavalo puolestaan häikäisee ja heikentää yöllistä luontokokemusta kätkemällä tähtitaivaan. Yhdessä voimme parantaa elinpiirimme valaistusta. Omakotiasujat, taloyhtiöt, kaupungit ja kunnat saavat halutessaan kampanjasta potkua ja tietoa omaan valosuunnitteluunsa.

Kampanjan järjestää Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry yhdessä yhteiskumppaniensa kanssa. Mukana ovat Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen ympäristökeskus, Suomen latu, Suomen valoteknillinen seura sekä useita tähtiyhdistyksiä ja yksityishenkilöitä eri puolilta Suomea.

Lisätietoa Bongaa Linnunrata -kampanjasta löytyy sen verkkosivulta

Ajantasainen tapahtumakalenteri löytyy osoitteesta www.bongaalinnunrata.fi/

tapahtumia/

Ursa ry käynnisti Bongaa Linnunrata!- kampanjan

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry. on käynnistänyt Bongaa Linnunrata -kampanjan. Kampanjan tarkoituksena on kiinnittää suuren yleisön huomio kuinka huonosti kaupungissa elävä nykyihminen voi nähdä Linnunradan ja muut tähtitaivaan ilmiöt. Taivaalle tulvivalla valolla on runsaasti haittavaikutuksia niin luonnolle kuin ihmisille. Monilla paikkakunnilla järjestetään Linnunrata-retkiä pimeän taivaan alueille. Tiedot niistä on myös koottu Ursan #bongaalinnunrata-nettisivulle. Se löytyy osoitteesta https://www.bongaalinnunrata.fi/kampanja/

torstai 7. syyskuuta 2017

Ilmoittautuminen Linnunradan bongausretkelle

Linnunradassa on kuvassakin
näkyviä  pimeitä pölypilviä, jotka estävät meitä
näkemästä galaksimme keskustaan.
Linnunradan keskusta sijaitsee Jousimiehen
tähdistössä ja se ei nouse horisontin yläpuolelle
Suomessa. Koko Jousimiehen tähdistö on
kuitenkin näkyvissä esimerkiksi Välimeren
maissa ja se on siellä hienosti näkyvissä loppukesän
ja alkusyksyn aikana. Kuva Jorma Mäntylä.
Linnunratabongausretki tehdään selkeällä säällä 15.9. Kuhmalahdelle (Uittomiehentie 149). Pilvisen sään sattuessa retki siirtyy seuraavalle päivälle (16.9.). Retki on tarkoitus tehdä henkilöautoillaja lähtö tapahtuu tähtironilta kello 19.30.

Jotta kaikki retkestä kiinnostuneet pääsisivät mukaan ja autoilijat saisivat kyytiläisiä, niin olisi hyvä jos molemmat (siis kyydin tarvitsevat ja kyydin tarjoajat) ilmoittautuisivat sähköpostitse osoitteeseen tampereenursa@tampereenursa.fi . Näin menetellen saan jonkinlaisen kuvan retkelle lähtijöistä ja kyytitilanteesta. Ilmoittautumisen voi tehdä jo nyt, ei tarvitse odottaa aivan viimeiseen päivään.

Kustannuksia tietysti tulee autoilijoille, ajomatkaa kun on rapiat 100 km edestakaisesta reissusta. Näin ollen olisi hyvä jos kyydin tarvitsijat varautuisivat maksamaan polttoainekuluja omalta osaltaan esimerkiksi 5 euroa/kyytiläinen. Toki muustakin summasta voi sopia kyytiä tarjoavan kanssa tai kyydin voi tarjota ilman mitään korvausta.